Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Totoron paluu

Heips!
Olen jokseenkin hämmentynyt, sillä vuoden hahmo 2014, Totoro, ilmestyi yllättäen vierailulle.
En tiedä kuinka pitkäksi aikaa, tai mitä tekemään. Ehkä se liittyy jotenkin siihen, että vuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja kohta on taas aika valita seuraava vuoden hahmo?
Jotain selvyyttä antaa oheinen videopätkä, jonka Totoro toimitti julkaistavaksi.
Ilmeisesti hän loukkaantui siitä, ettei saanut kutsua kirjaston näyttelyyn. Yritin kyllä selittää ettei sinne päässyt moni muukaan (esim. vuoden hahmo 2013, Pertsa), mutta vähän jäi sellainen fiilis että jotain suunnitelmia hän hautoo...
Täytyy yrittää lepytellä, ennen kuin on liian myöhäistä!

4 kommenttia: