Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

Syksyllä 2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
Joten "en ikinä osais" -tyypit huomio!
- Niin minäkin ennen ajattelin.

torstai 4. helmikuuta 2016

Kevät vaanii jo

Niin se vaan on, että pimein aika vuodesta alkaa olla voitettu ja päivät pitenevät minkä ehtivät! Muutenkin ilmassa alkaa olla jo kevään tuntua lintujen availlessa ääniään puiden oksilla. 


Lähestyvän kevään kunniaksi tekaisinkin nopeasti tämän lintusen!
Jalat oli helpointa toteuttaa piippurassista, muuten kaikki on tehty tuttuun tapaan langasta.
Vakaa aikomus oli kyllä käyttää mustia turvasilmiä, mutta krhm, voi olla että tämä muistui mieleen vasta kun pää oli jo ommeltu kiinni, eikä silmiä voinut enää kiinnittää. :D Harmi, uskon että tirpasta olisi tullut söpömpi niiden kanssa... Ihan kiva toki noinkin. :) 


Tämä kevät tuokin tullessaan paljon uutta ja jännää, nimittäin parhaillaan pakkailen tavaroita muuttoa varten.
Aloittaen tietenkin tärkeimmistä. ;)


Toivottavasti sinunkin kevääseesi kuuluu kaikkea kivaa! :)