Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

Syksyllä 2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
Joten "en ikinä osais" -tyypit huomio!
- Niin minäkin ennen ajattelin.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Lisää mystisen maan asukkaita

Aika esitellä Kaukanan asukkaista kaksi seuraavaa:

Viljami tontuista vanhin ja viisain

VILJAMI

Viljamilla alkavat villit nuoruusvuodet olla jo kaukana takanapäin, mutta hän jakaa mielellään tietämystä nuoremmilleen. Hän on myös mitä mahtavin tarinankertoja ja lapset kuuntelevatkin haltioituneena hänen kertomuksiaan hurjista nuoruusvuosien seikkailuista. Varttuneemmat kuulijat osaavat kuitenkin kyseenalaistaa tiettyjä asioita: missä Viljami on esimerkiksi kohdannut merirosvoja kun Kaukanassa ei ole merta?
Oli miten oli, jos ilmenee ongelmia käännytään silloin yleensä Viljamin puoleen, sillä hänen viisautensa on vertaansa vailla.


SIRU

Edellisessä postauksessa jo tutuksi tulleen Oliverin pikkusisko.
Reipas ja nokkela tyttö, joka haaveilee vielä jonakin päivänä valloittavansa pelätyt Mörkövuoret sekä kohtaavansa merirosvot silmälapusta silmään! Kuten hänen esikuvansa Viljamikin väittää tehneensä. Sirun suurin sankari on kuitenkin hänen veljensä, jonka jalanjälkiä hän pyrkii seuraamaan aina kun äitinsä askareissa auttamiselta ja omilta leikeiltään ennättää.

Sisaruskuva!


perjantai 15. marraskuuta 2013

Kaukana jossain on kaukainen maa...

 ... siellä tonttuja ja keijuja asustaa!
Tässä heistä muutama:

Oliver - luonnosasteella ja valmiina

Huppari on fäshön!
OLIVER

Ilves-sukuun kuuluva sympaattinen veijari, joka muiden tonttujen tavoin pitää huolta luonnon eläimistä, mutta siinä sivussa myös pikkusiskostaan.

Ehdottomasti rakkain omista luomuksistani!

Alunperin tämä sankari syntyi sivuhahmoksi aivan toiseen tarinaan, mutta yhdistettyäni voimat Jarviksen kanssa sai Oliver kaipaamansa kotiseudun.

Alusta asti tiesin miltä hahmo näyttää, kuulostaa ja miten se liikkuu. Kuulin sen ironiset kommentit korvissani ja tunsin empaattisen katseen silmäkulmassani MUTTA nimeään se ei suostunut paljastamaan! Päähenkilökin kutsui sitä vain pilkallisesti "tontuksi". (ja päähenkilö itsehän kulki iloisesti työnimellä "X", joten hänellä ei suoranaisesti ollut varaa vinoiluun...)

Moooonen monen yrityksen (ja erehdyksen) jälkeen päädyin nimeen Oliver. Rehellisesti, nimi tuli mieleeni piirretystä Oliver ja kumppanit (ettäs tiedät Hupi!), joka on Leijonakuninkaan ohella minulle rakkaimpia Disney-klassikoita. Nevertheless, nimi sopi hahmolle ja mielenrauhani palasi. Ainakin hetkeksi.


Luonnoskuva by Jarvis





















LEIJU -KEIJU

Sukunsa perinteitä kunnioittaen meduusapuusta huolehtiva puutarhakeiju ja itsepäinen omantiensä kulkija. Kuulostaako meduusojen kasvatus sinusta typerältä? Varo vaan, sillä voi olla suurempi merkitys kuin uskotkaan...


Eräänä päivänä istuuduimme Jarviksen kanssa yksiöni pienen pöydän ääreen ja loimme Oliverille kaveriksi Leiju-Keijun sekä tietysti maailman, jossa he voivat seikkailla.

Kesällä ehdin saamaan Leijunkin virkattuun muotoon, Jarviksen piirtämän luonnoskuvan pohjalta.

Alusta asti minua askarrutti ajatus keijun siivistä. Miltä näyttävät läpikuultavat ja ilmaakin kevyemmät siivet virkattuna? Päädyin kokeilemaan Novitan hopealankaa joka onneksi toimikin riittävän hyvin! Ja kyllähän keijun siivissä kuuluu glitteriä ollakin. ;)

Novita antaa siivet!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

In memoriam: Topi


TOPI (23.7.2003 - 6.10.2011)





















Jos Bella oli kokonaisuutena onnistunein työni tähänastisista, niin meidän pikku Topi onnistui takaapäin täydellisesti! Naamasta ei sitten puhutakaan... :D Mutta toi niska! Ahh, ihan kuin Tane ite istuis ikkunalaudalla katselemassa maailman menoa.
Voih. Ikävä on sitä matkapahoinvoivaa, mielenosoituksellisesti sänkyyn pissaavaa ja yötä päivää täyttäkurkkua komentavaa kiusankappaletta! <3 Käytöshäiriöistään huolimatta Tanu oli meille kaikille todella rakas (mikä näkyy hyvin lempinimien määrässä) Luopuminen oli surullista. :(
Tulemme kuitenkin muistelemaan häntä vielä usein, mistä hän pitää huolen itsekin: herran karvoja löytyy tavaroistani vieläkin, jopa Jyväskylästä, vaikka hän on ollut poissa luotamme jo muutaman vuoden.

Tämän version rakkaasta pikku tiikeristämme sai joululahjaksi äitini. 

Viiksiä joka lähtöön


Pientä pohdintaa aiheutti viiksien toteutus. Halusin niistä aidommat kuin vain tavalliset langanpätkät.
Isä sitten keksikin etsiä tallista vanhoja hevosen jouhia, jotka toimivatkin erinomaisesti!



13.3.2015: Tane sai uuden ilmeen. Katso kuvat!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Ei Muumitaloa lukita yöksi

"Mennään Nipsuu kattoo, mitä sille kuuluu?" 
- minä 4 v. tahdoin katsoa muumeja. 

Tunnustan katsoneeni eräänä viikonloppuaamuna tv:stä lastenohjemia. Se oli Virhe isolla Veellä, sillä ne olivat todella surkeita! Miten näistä nykylapsista voi ikinä kasvaa yhtä fiksuja ja filmaattisia muka-aikuisia kuin meistä, jos niille ei näytetä edes kunnon lastenohjelmia?! Pelastus tuli kuitenkin lopussa näytetyn muumijakson muodossa. Ehkä minun ei tarvitsekaan menettää uskoani koko ihmiskuntaan ihan vielä... 

Kuulun siihen ikäpolveen joka on kasvanut muumien kanssa. Olemme aina valmiita siteeraamaan suosikkihahmojamme tai, kuten allekirjoittanut, kiusaamaan kavereitamme heidän mörkötraumoistaan. (kaikella rakkaudella, totta kai) :))) Muumit ovat osa elämänfilosofiaamme ja tulemme aivopesemään omatkin lapsemme pitämään niistä, halusivat he sitä tai eivät. 

Sniff <3

NIPSU

Nähtyäni tuona aamuna muumijakson aivan liian pitkästä aikaa, tartuin välittömästi tietokoneeseen ja menin tietysti YouTubeen katsomaan niitä lisää, mutta myös Googleen selvittämään oliko kukaan tehnyt amigurumiversiota rakkauden kohteestani Nipsusta. Löysin kuin löysinkin yhden kuvan, jonka pohjalta sitten toteutin oman näkemykseni Det lilla djuretista. (joksi Nipsua ensimmäisissä ruotsinkielisissä muumikirjoissa kutsuttiin ennen nimeä Sniff) Kyllä, se ON se tärkeä tieto kaikille! 

Suurin ongelma hahmoa tehdessä taisi olla oikean värisen langan loppuminen dramaattisesti kesken toisen käden virkkaamisen. Onneksi olin kuitenkin Kouvolassa ja pääsin seuraavana päivänä piipahtamaan Novitan tehtaanmyymälässä. Ei jäänyt Nipsu käsipuoleksi! Tämän hahmon kohdalla mulla oli alusta asti tosi itsevarma olo ja mä yksinkertaisesti tiesin että se tulee onnistumaan. Ei paha.



MUUMIPAPPA
"Kautta häntäni!"

Minun on aina vaikea keksiä veljelleni mitään lahjaa. Hän on vaikean kehitysvammaisuutensa vuoksi minulle "pieni isoveli" ja tiedän ettei hän ymmärrä turhien härpäkkeiden päälle. (Ominaisuus, jota voisi itse kultakin löytyä mielestäni enemmän.) Siksi jos en nyt jotain aivan erityistä keksi, olen ennemmin antamatta mitään. Viime jouluna tahdoin kuitenkin antaa lohduksi jotakin, sillä edellinen vuosi oli hänelle kaikkiaan todella vaikea.

Päädyin muumeihin, koska sen hahmot ovat veljellenikin tuttuja ja todellinen kestosuosikki! En tiedä onko hänellä suoranaisesti omaa suosikkihahmoa, mutta päädyin muumipappaan, sillä muistin jonkun tehneen hänelle oman muumipapan hatun, kun olimme pieniä.

Olin kuitenkin jo virkkaamassa lahjaa sekä äidilleni että Hupille (näistä myöhemmin lisää), joten Papan kanssa tuli todella kiire! Taisin aloittaa tekemään sitä bussissa kun olin jo matkalla kotiin joulunviettoon. Tahdoin sen olevan yllätys myös äidilleni (epäilin hänen ilahtuvan siitä jopa enemmän kuin lahjan saaja itse), joten tein sitä salakavalasti mm. kunnan kirjastossa sekä vaatehuoneessa. :D Kävelykepin jätin suosiolla tekemättä, sillä a) uskoin ettei se veljeni käsittelyssä kestäisi paikallaan kauaa ja b) ei minulla ollut aikaa sen toteuttamiseen muutenkaan. Häntäkin oli tupsuineen hieman riski, sillä tiesin sen tulevan pureskelluksi melko pian, mutta täytyyhän nyt muumilla häntä olla!

Lopputulokseen olen todella tyytyväinen kun ottaa huomioon millaista haipakkaa sen tekeminen oli alusta asti. :D

Tuttuja sankareita


Tämä parivaljakko muutti somistamaan isäni takanreunusta. Lahjan valmistuminen jäi tosin melkoisen viimetippaan syntymäpäivän lähestyessä maantiekiitäjän vauhdilla. Snoopy oli kyllä valmiina jo hyvissä ajoin, mutta aivan viime hetkillä päätin tekaista sille vielä kaveriksi Kaustisen. Onneksi lahjan antamisen kanssa ei ollut niin päivän päälle ja ajatushan se tärkeintä on, vai kuinka? ;) Googlasin kuvia muiden tekemistä versioista ja valitsin sieltä miellyttävimmät malliksi. Niiden pohjalta syntyi kuvan mukainen lopputulos. 


Ja tässä puolestaan kiistaton klassikko pleikkari 1:en valtakaudelta: Crash Bandicoot! Tarvitseeko sitä muuta enää sanoa? Yritin etsiä netistä amigurumi-malleja tähänkin, tuloksetta. Eipä siis auttanut kuin soveltaa itse!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Söpö, söpömpi, amigurumi!



Pingviininpoikanen ja aamuvarhaisen aurinko

Tämän pingviininpoikasen tekemiseen käytin Novitan Rose-mohairlankaa (paitsi harmaa, jota en löytänyt) minkä ansiosta pikkuisesta tuli hieman "pörröisempi". Ohje löytyy Brigitte Readin kirjasta: Supersuloiset maskotit. Pieni varoituksen sana kuitenkin kirjaan liittyen: siinä tosiaan on nimensä mukaisesti paljon SUPERsuloisia malleja virkattavaksi! :D Itselläni niiden toteuttaminen kaatui kuitenkin sopivien silmien puutteeseen. Ne kun ovat söpöydessä aika merkittävässä roolissa. Lainasin kirjan kirjastosta (mikä ei ollut ihan helppo juttu, sillä moni muukin on ilmeisesti löytänyt sen ihanuuden...) Aion kuitenkin vielä metsästää kyseisen kirjan omaan hyllyyni ja saada loputkin hahmot sulostuttamaan elämääni. :P
Kuva on otettu kiireessä ja Nokialaadulla eräänä keväisenä aamuna, ERITTÄIN varhaisena aamuna, ennen ruotsin kielioppiluennolle lähtöä. (grammatik <3) Olin saanut sen valmiiksi edellisenä yönä (minkä minä sille voin että  ihmisen tuotteliain aika alkaa vasta klo 22 jälkeen!) ja pakkohan se oli saada ikuistettua heti kun mahdollista.


Onko se virtahepo vai onko se muumi?
Hahaha! Anteeksi, mutta pakko vähän nauraa meikäläisen virtahevon virkkausoperaatiolle. :D Ei meinaan menny taas ihan niinku Strömsössä. Ohje löytyy jo useammin mainitusta Mia Bengtssonin kirjasta Amigurumi - Virkkaa uusia iloisia maskotteja. Eikä siinä vielä mitään, ohje on hyvä ja virtahevot söpöjä. Hommaa niissä sen sijaan riittää! Kahdesti luovutin: ensimmäisellä kerralla jalkojen kohdalla, kun totesin että vartalo oli liian epämuodostunut ja tuntui turhalta jatkaa, toisella kerralla vauhti hyytyi heti alkuunsa. Tästä mallista tulee todella kookas, joten kolmannella kerralla siirryin suosiolla ohuempaan lankaan ja TADAA: sininen hippo valmistui!! Aloitin sen ollessani työharjoittelussa koulun kirjastossa. Uskokaa tai älkää, siellä oli luppoaikaa. Se oli melko tuottelias syksy se. :D Viime kesänä yllätin itseni ja sain sille aikaiseksi vielä hempeän vaaleanpunaisen kaverin. Aww!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kehitystä?

Laama 1
Laama 2

Tämä kuvapari on lohdullista katsottavaa! Ainakin jonkinlaista kehitystä havaittavissa. :P Laama 1 on toinen valmistamani hahmo ja sen ohje löytyy samasta kirjasta kuin siilin. (Amigurumi - virkkaa uusia iloisia maskotteja) Laama 2 taisi puolestaan olla viimeisiä vuoden 2011 aikaansaannoksia. Se on tehty ohuemmasta langasta (Novitan minikerät) ja on siksi selvästi lajitoveriaan pienempi. Älkääkä vaan kysykö miksi sillä on "viitta"... Se vain tuntui tarvitsevan vielä jotain lisää. Ja sitäpaitsi täytyyhän nyt superlaamalla olla arvoisensa kuteet, vai kuinka?


Tämä virnuilija puolestaan oli ensimmäinen puhtaasti fiilispohjalta tehty hahmo. Ilman ohjeita tai minkäänlaista ennakkosuunnittelua. Silloin oli oranssi fiilis - ja tämä siitä seurasi! Kuvatakseni yhdellä sanalla: random.

Alku, ja miten siihen päädyttiin

Porsiili

Lokakuu 2011:

Onko se siili vai onko se porsas? - Harva tietää.
Joku nokkelista ystävistäni (Hupi?) keksi ratkaista ongelman antamalla sille nimeksi Porsiili. That's what friends are for, right? :P

Mitä itse tekeleeseen tulee, niin onhan se ruma kuin lähi-Siwa ennen remonttia, mutta ensimmäinen meikäläisen valmistama hahmo joka tapauksessa!
WUHUU, sitä ylpeyden määrää!
Ja melkoinen saavutus se olikin, kun ottaa huomioon että sitä edelsi vain yksi (todella) epämuodostunut pallonyritelmä. Jaaaaaa olisinkohan peruskoulun käsityötunnilla sitä ennen virkkuukoukkuun viimeksi koskenut? Uskokaa kun sanon, ettei niillä näytöillä tätä harrastusta olisi minulle suositellut kukaan. :D

Taisinkin itseni lisäksi yllättää likimain kaikki tuntemani ihmiset, tullessani eräänä iltana kotiin mukanani muutama lankakerä, virkkuukoukku ja violettikantinen kirja täynnä mystistä koodikieltä. Aikansa sitä tuskastunutta jupinaa sohvannurkasta kuuluikin ennenkuin oli koodit murrettu ja solmuuntuneiden langanpätkien vuori korvattu jollakin edustuskelpoisemmalla. Jokin sai minut jatkamaan sinnikkäästi loppuun asti ja hyökkäämään uuden hahmon kimppuun heti edellisen valmistuttua. Mikä? Se on mystinen mysteeri yhä tänäkin päivänä. Olen nimittäin aina ollut sitä mieltä ettei isoäitieni käsityötaidoista ole periytynyt minulle hitustakaan. Vaan kerrankin voin iloisesti myöntää olleeni väärässä! Terveisiä vaan mummolle ja mammalle sinne pilvien päälle!

Osasyyllinen tähän kaikkeen saattaa tosin olla luovuuden ylipäällikkö, Siiselitoverini Jarvis, joka eräänä lukuisista Keijulassa viettämistäni torstai-iltapäivistä, esitteli virkkaamiaan pikkuhahmoja. "Mäki haluuuuuuuuuuuun!" tai jotain sinnepäin taisi olla reaktioni. Enkä tällä kertaa puhunut jääkaapissa odottavista Cokistölkeistä tai Mäkkärin Big Mac -ateriasta.

Oli miten oli, Porsiili aloitti aivan uuden aikakauden tämän tytön elämässä.
Senpä vuoksi hän on itseoikeutetusti mukana yhä uusien hahmojen valmistumisessa, sangen piikikästä neulatyynyn elämää viettäen!

Porsiilin elämää


The Book!


Se violettikantinen kirja, josta myös kyseinen siilin ohje löytyy (sillä siili siitä tosiaan piti tulla...) on Mia Bengtssonin: Amigurumi - Virkkaa uusia iloisia maskotteja. Kirja, jota suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle! Selkeät ohjeet joilla meikäläisen kaltainen nollakokemuksen omaava kokeilijakin pääsi alkuun. ;)