Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Minä kirjoitin lastenkirjan!

Metsätontut Väinö ja Vilma
Tässä se on! Metsätontut Väinö ja Vilma lastenkirja, jota olemme ystäväni Jannan kanssa työstäneet miltei kahden vuoden ajan. :D Täältä blogistakin tuttujen hahmojen ympärille kirjoitin tarinan ja Janna kuvitti sen. Sen verran pitkään tästä on puhuttu ja vihjailtu, että tuntuu uskomattomalta että se on nyt oikeasti valmis ja kovien kansien välissä! 


Kustantamoiden kohteliaiden kieltäytymisten jälkeen päädyimme tekemään kirjan omakustanteena, eli hoidimme itse oikeastaan kaiken muun paitsi itse painamisen. Kaikkiaan prosessi on ollut hyvin opettavainen, ja sitäkin tyytyväisempi olo on nyt kun kirja on valmiina kohtaamaan lukijansa. Kuinka jännää! :) 

Näin älylaitteiden valtakaudella koen tärkeäksi kannustaa lapsia ja perheitä enemmän perinteisten kirjojen ja tarinoiden ääreen yhteisiin lukuhetkiin. Väinö ja Vilma ovat veikeät metsätonttusisarukset, jotka seikkailujensa lomassa tutustuttavat lukijoitaan myös luonnon ihmeisiin ja eläimiin.

 Virkatut sankarit tarinansa parissa

Lisätietoa kirjasta löytyy Väinön ja Vilman nettisivuilta: www.vainojavilma.fi
Sekä tupsukorvien omista somekanavista: Facebook ja Instagram

Olen kovin innoissani!!

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Mitä kuuluu?

Heipä hei (liian) pitkästä aikaa!

Eilistä julkaisua edeltäneestä on vierähtänyt taas iloisesti pari kuukautta.
Siihen on muutama syy.

Koulun ja työharjoittelun ohella minua on työllistänyt Väinö ja Vilma lastenkirjaprojekti, jota työstämme yhdessä kuvittaja ystäväni Jarviksen kanssa. Olemme siis julkaisemassa omakustanteisesti satukirjan luomistani metsätonttu hahmoista Väinöstä ja Vilmasta. Parhaillaan olen tekemässä tupsukorville myös omia nettisivuja, joita odotellessa kannattaa ottaa tarkkailuun Väinön ja Vilman oma Facebook ja Instagram!

Väinö ja Vilma -logo

Olen myös tuskallisen tietoinen siitä, että en vieläkään ole tehnyt virkatulle Vilmalle omaa postausta tänne blogiin, vaikka hahmo valmistui jo joulukuussa... Ja tästä pääsemmekin villakoiran ytimeen.

Olen miettinyt blogin tulevaisuutta.
Aloitin tämän sivuston vuonna 2013 ja se on pyörinyt samalla konseptilla jo 6 vuotta. (Herranjestas!) Ja konseptihan on se että mitään konseptia ei ole. :D Tämä on ollut mulle eräänlainen hiekkalaatikko, jossa olen kokeillut erilaisia juttuja ja vähän "harrastellut" bloggaamista. Julkaissut mitä milloinkin, ilman sen kummempaa päämäärää.

Eka banneri vuosien takaa

Se toimii ja on hauskaa aikansa, mutta 6 vuotta on pitkä aika. Sekä minä että Hahmoset olemme kasvaneet vuosien varrella, enkä koe, että tämä sivusto enää vastaa sitä mitä Hahmoset tänä päivänä on. Näen tässä paljon potentiaalia, mutta se pitäisi valjastaa käyttöön.
Jonkin on siis muututtava.


On saavuttu risteykseen, johon pysähtymistä olen lykännyt liian pitkään. On aika päättää mitä seuraavaksi: uusi suunnitelma ja aloitus puhtaalta pöydältä vai blogin lopettaminen, sillä tälläisenään se ei enää palvele tarkoitustaan.
On pysähdyttävä pohtimaan mitä tältä sivustolta oikeastaan haluan.

Älä huoli, nämä eivät ole jäähyväiset! :)
Suosittelen seuraamaan Hahmoset Facebookkia ja Instagramia jatkossakin, sillä sinne päivittelen juttuja tätä sivua aktiivisemmin. Ja tännekin varmaan lisään valmistuneita hahmoja entiseen tapaan, siihen asti että blogi löytää uuden muotonsa.
Eli toisin sanoen teidän silmissänne tuskin mikään tulee muuttumaan. :D Mutta haluan olla rehellinen siitä mitä ruudun tällä puolella tapahtuu ja myös kuulla palautetta ja ajatuksia siltä puolen.

Siispä minua kiinnostaisi kuulla, mitä Hahmoset sinulle merkitsee ja mitä toivoisit näkeväsi täällä tulevaisuudessa? Hahmojen virkkaamista en kuitenkaan tule lopettamaan, se on varma. ;)

Tuumailemisiin!
-Jenni

-----------------

UPDATE 22.3.2019:
Hahmoset sai uuden Instagram -tilin nimeltään @hahmoset !
Tuntui järkevältä irroittaa virkkausjutut omaksi profiilikseen, sillä tähän asti olen julkaissut hahmoja ja omia juttujani samalla tilillä, mikä on sinänsä okei, mutta jotenkin vähän epämääräistä kuten tämä koko blogin ylläpitokin on ollut... :D

Onpa nyt ainakin yksi osoite mistä kaikki hahmot tulevat jatkossa löytymään. Ihan kaikkia jo tehdyistä 154:stä hahmosta en aio sinne laittaa, mutta parhaat palat julkaisen uudelleen ja toki kaikki uudet syntyvät hahmot ja muut hahmovirkkaukseen liittyvät jutut. Tuskinpa virkkaus kokonaan häviää "henkilökohtaiselta" tililtänikään, mutta tällä tavoin saan jonkinlaista rakennetta tähän hommaan.

Voi myös olla että jätän kuitenkin tämän sivuston päivittämisen, siihen asti että teen lopullisen päätöksen jatkon suhteen. Siispä tuo Instagram sekä Facebook lienevät varmin lähde, mistä hahmojen kuulumisia jatkossa löytää!

Seuraavia oivalluksia odotellessa, mukavaa kevään jatkoa!
-Jenni

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Mopoillaan

Kokeilin ensimmäistä kertaa virkata kulkupelin! 
Tämä mopo valmistui eräälle mopediharrastajalle syntymäpäivälahjaksi. :)


Sarviin laitoin sisälle vähän rautalankaa ryhdittämään. Oli positiivinen yllätys että tämä pysyi lisäämäni tuen avulla pystyssä! Vaikka en itse juurikaan mopoista tiedä, tuli tästä mielestäni ihan tyylikäs. Myös lahjansaaja vaikutti tyytyväiseltä. :)


Tällä viikolla oli aika myös keväisen lankasiivouksen! Nyt on varasto taas järjestyksessä - hetken aikaa. :D Fiksuna tässä vaiheessa tajusin siirtää langat läpinäkyviin laatikoihin, jolloin oikean värisen kerän löytäminen helpottuu huomattavasti.


lauantai 26. tammikuuta 2019

Lancer


Vuoden ensimmäinen hahmo on Lancer Deltarune -pelistä!
Peli on samalta tekijältä kuin Undertale (Toby Fox) , jonka hahmoja virkkasin aiemmin. (katso täältä)


Lancer on pelin veikeä "pahis" ja melko veikeä virkattavakin. 
Patakuvio oli ehkä haasteellisin toteuttaa. Löysin netistä ohjeen pienen sydänkuvion virkkaamiseen, käänsin sen toisinpäin ja lisäsin "hännän" - tadaa! Se oli siinä. :D

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuoden hahmo 2018 - TULOKSET!


Niin te taas minut yllätitte!

Tulokset

Ääniä annettiin tänä vuonna kaikkiaan 27 kpl.
Alusta asti yksi ehdokas oli ylitse muiden, enkä ikimaailmassa olisi etukäteen arvannut, että juuri tämä herrasmies-leijona saa kruunun päähänsä!
Willy Fog siis Vuoden hahmo 2018 kahdellatoista äänellä!
Ennakkoon arvelin, että tässä on ehdokkaista tämänkertainen "täytehahmo" mutta ei. :D Kommenteista päätellen nostalgia puree ja hyvä niin!

Tasavahvoista kilpakumppaneista toisen sijan nappasi lopulta Spyro seitsemällä äänellä (niin ikään nostalgian voimalla) ja kolmanneksi sijoittui tämän vuoden "söpöyspisteet" kerännyt Kaja, kuudella äänellä.

Vuoden hahmo 2018: Willy Fog

Iso kiitos kaikille suosikkiaan äänestäneille! :)

Arvonnassa onni suosi seuraavia:
Hahmolahjakortti: Einari P.
Väinö metsätonttu -hahmo: Lea L.
Onnittelut voittajille! Olen teihin yhteydessä henkilökohtaisesti.

Kiitos hahmovuodesta 2018. :)
Olipa komea vuosi jälleen kerran!
Virkkasin 150. hahmon, Paula Noronen kommentoi virkkaamaani Supermarsua twitterissä ja virkkaamani WWF:n luontolive hahmot saivat myös paljon ihastelua somessa osakseen. :) Erityiskiitos myös näyttely-yhteistyöstä Pasilan ja Asikkalan kirjastot!

Näyttelysuunnitelmia ei tälle vuodelle ole vielä sovittuna, mutta mielelläni niitä järjestän tilaisuuden tullen. Muita tavoitteita vuodelle 2019 on saada Metsätontut Väinö ja Vilma -lastenkirjaprojekti kansien väliin, sekä tietysti, virkata lisää hahmoja! :D

Hyvää uutta vuotta 2019 sinulle. <3