Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

Syksyllä 2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
Joten "en ikinä osais" -tyypit huomio!
- Niin minäkin ennen ajattelin.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Esiaikainen Muumilapseni

"No oletsä vissiin aika paljon noita hahmoja jo tehny kun Muumeistakin jo sivuhenkilöt menossa!"
Totesi isäni Piisamirotan nähdessään. Ja saattaahan siinä olla jotain perääkin. :D

Saanen siis esitellä sivuhahmoista seuraavan:  Muumien esi-isän.



Sellaisia esiintyy ainakin Taikatalvi -kirjassa ja jossakin tv-sarjan jaksossakin. En kyllä yhtään muista että missä. (Asiantuntijat hoi, saa täsmentää!)

Hommahan lähti siitä että ystävälläni Hupilla oli Muumi suklaamunia, joista tuli paljon "rumia poliisisetiä" (puistonvartija) vaan ei söpöä esi-isää. Kerran lähikaupassa asioidessani päätin ostaa suklaamunan itsekin, ja kas! Esi-isähän se sieltä tupsahti!


Loppu hyvin, kaikki hyvin päädyin lahjoittamaan esi-isän Hupin kokoelmaan (jossa oli siis ennestään jo muitakin kuin niitä "poliisisetiä") ja virkkaamaan oman esi-isäni itse.

Mitä esi-isä tekee omenapuussa?

Käytin tähän samaa tekniikkaa kuin Laura von Knorringin ohjeen mukaiseen Haisuliinkin, eli en virkannut suoraan karvalangalla vaan tein ensin kehon virkaten vain silmukoiden etureunasta, jättäen näin näkyviin lenkit (paitsi kuonoon, jonka virkkasin erikseen) joihin sitten virkkasin karvalangalla tuon "turkin".

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän epäilytti tuleeko kuonosta sopivan kokoinen kun arviolta sen tein. :D Mutta hyvä se on!

      Poista
  2. Mä en vieläkään ymmärrä mitkä valtuudet sillä puistonvartijalla oli pidättää Muumipeikko ja Niiskuneiti. Mut esiaikainen muumilapsi on aww..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumimaailmassa vartijoilla on vissiin vähän laajemmat valtuudet... Tosin musta myös tuntuu että se vartija on parempi poliisi kun poliisimestari. :D

      Poista
    2. Joo. Poliisimestari on ihan turha. :P Tosin puistonvartija pidättäis kaikki ihan vaan siks, että ne on sen mielestä ärsyttäviä..

      Poista
    3. Totta! :D Myystä sheriffi! Tai sherlock, mikälie. Saatas vähän järjestystä siihenki laaksoon.

      Poista
  3. Ai PUISTONVARTIJA se oli! Esi-isät oli musta aika pelottavia Muumi-jaksoissa. Mutta toi tuolla omenapuussa on söpö! Sshhh, ennen kuin se lähtee karkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munkin piti googlata ja varmistaa mikä se oikeesti oli... :D vaik ruma poliisisetä on tietty ihan hyvä määritelmä sekin. ;) Musta esi-isät oli siin sarjassa vähän random.

      Poista