Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

torstai 11. syyskuuta 2014

To Russia with Love

Kummallinen otsikko näinä kummallisina aikoina, joten selvennettäköön hieman.

Törmäsin jo joku vuosi sitten nettiaalloilla surffatessani Allison Hoffmaniin ja hänen CraftyisCool-blogiinsa. Sieltä löytyvät mm. virkatut versiot Beatleseista, Conan O'Brienista ja monesta muusta tunnetusta hepusta sekä melkoinen liuta Doctor Who sekä Jali ja suklaatehdas hahmoja. Kannattaa kurkata!

Allison on myös julkaissut kirjan AmiguruME (hauska nimi btw) joka löytyy myös omasta hyllystäni. Kirjasta löytyy hyviä vinkkejä ihmishahmojen virkkaamiseen ja sen avulla varmasti kuka vain onnistuu tekemään virkatun version itsestään, kaveristaan tai kenestä hyvänsä! Anyways, sittemmin olen seurannut Allisonin aikaansaannoksia myös sosiaalisessa mediassa ja sieltä bongasin tämän jutun.

Nimittäin.

To Russia with Love on irlantilainen hyväntekeväisyysjärjestö joka tukee orpolapsia Venäjällä. He ovat myös julkaisseet somessa levinneen koskettavan animaatiopätkän levittääkseen tietoa toiminnastaan.


Nähtyään videon Allison päätti olla avuksi ja suunnitteli videolla esiintyvästä Pascha-karhusta amigurumiohjeen. Monet Yhdysvalloissa ja muuallakin ovat innostuneet tekemään näitä ja postittamaan Allisonille, joka sitten lähettää nallukat eteenpäin järjestölle ja sitä kautta Venäjän lapsille.

Pascha the Bear

Vaihtoehtoisesti valmiit nallukat voi postittaa suoraan Irlantiin, kuten itse ajattelin tehdä saatuani tälle yksilölle vielä kaverin valmiiksi. :) Eli kyllä aion osallistua!

Mikäli kiinnostuit, ohjeet karhun tekoon sekä lisätietoa löydät täältä!

1 kommentti:

  1. Aika ihana toi video. Toivottavasti löytää jonkun pikkuisen luokse toi sunkin nallukka

    VastaaPoista