Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

tiistai 28. tammikuuta 2014

11 asiaa minusta -haaste

Tällainen haaste tupsahti Höpötyksiä ja käsillä tekemistä -blogista. Ei kun toimeen siis! :)

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttamaan huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa

Ohjeet
1. Jokaisen haastetun täytyy kertoa 11 asiaa itsestään
2. Täytyy vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun täytyy keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut


11 ASIAA MINUSTA:

En voi sietää riisipuuroa.
Harrastan jongleerausta. Ikuisuusprojekti on oppia heittämään viittä palloa.
Omistan kaksikin erikokoista yksipyöräistä. Pitäisi rohkaistua ajamaan niillä enemmän.
Junnuna harrastin nelisen vuotta itsepuolustusta (taido).
Pienenä unelma-ammattini oli poliisi. Sellainen jolla on koira.
Osaan viittomakieltä.
Rakastan piirrettyjä! 
Palapelien kokoaminen olisi mukavaa, jos vain olisi tilaa... 
Opin lukemaan jo ennen eskari-ikää, minkä jälkeen en ole pystynyt lopettamaan. :D Aina joku kirja kesken ja miljoona listalla odottamassa.
Olen enemmän jalkapallo kuin jääkiekkoihminen. (kesällä MM-kisat JESS!)
En seuraa Salkkareita, mutta silti telkkari on yllättävän usein maikkarilla klo 19.30...

11 kysymystä haastajalta:

1. Haastavin vaihe elämässäsi?
Haastavinta, mutta samalla palkitsevinta, on ollut kehitysvammaisen veljen rinnalla kasvaminen.

2. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
Good mythical morning (Rhett ja Link! <3) Team Starkidin musikaalit, Frendit (tv-sarja ja toki ihan oikeatkin) :P Tai sitten ihan vaan omat hölmöt jutut. Aina ei tarvita enempää. :D

3. Onko sinulla joitain rutiineja, kerro jokin?
Onhan mulla varmasti... vaikee vaan nyt nimetä yhtäkään. :D

4. Lempikukkasi?
Mulla ei taida olla sellasta?

5. Paras viikonpäivä?
MAANANTAI- no way!, TIISTAI- eeeei, KESKIVIIKKO- sillon tulee Greyn anatomia (silloin kun tulee) ja Hyvät ja huonot uutiset! Mut ehkä ei..., TORSTAI- njääh, PERJANTAI - joo, ehkä perjantai! Sillon on yleensä muutama päivä vapaata edessä ja tuntuu että kaikki on mahdollista!

6. Mieluisin lomakohde?
Eipä ole paljon tullut ulkomailla käytyä. Berliini oli kyllä hieno kokemus, sinne tekisi mieli mennä uudestaankin. Oikeesti haluaisin kyllä päästä Lontooseen. Mut talvinen lappikin on kyllä erittäin jees! En ole mikään "jee etelän lämpöön rannalle makaamaan"- ihminen.

7. Kolme toivetta?
- Että löytyis mullekin vihdoin se ala mitä oikeasti haluan opiskella.
- Että jääkaappi jotenkin mystisesti täyttyisi itsekseen sitä mukaa kun sitä tyhjentää.
- Että aurinko paistaisi huomennakin!

8. Taito jonka haluaisin oppia?
Pianon soitto! Tai oikeestaan ilmiintyminen olis hyödyllisempää... 

9. Kotityö jota inhoat/rakastat?
Imurointi! <3 Oi se on ihanaa! Kun on kunnon (tsek, mikä sanaleikki!) imuri.
Tiskaaminen ei niinkään. Vaik ois kuin pähee tiskiharja...

10. Lempituoksusi?
Hmm, en osaa sanoa.

11. Kuka keksi rakkauden?
Sitä en tiedä, mutta väittäisin että keksirakkauden keksi Cookie Monster. (ehehee)

Olen tylsä enkä haasta tähän nyt ketään, sorry. :P

2 kommenttia:

  1. :D Tylsä ihminen. Ehkä mä vaan pihistän tän sulta ja teen muuten vaan, koska tykkään ihan liikaa tälläsistä kyselysysteemeistä. (En muuten tienny että haluut oppia soittaa pianoa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en tienny että sä tykkäät näist kysymyshärdelleistä! Aina oppii uutta. :P

      Poista