Ei Muumitaloa lukita yöksi

"Mennään Nipsuu kattoo, mitä sille kuuluu?" 

- minä 4 v. tahdoin katsoa muumeja. 

Tunnustan katsoneeni eräänä viikonloppuaamuna tv:stä lastenohjemia. Se oli Virhe isolla Veellä, sillä ne olivat todella surkeita! Miten näistä nykylapsista voi ikinä kasvaa yhtä fiksuja ja filmaattisia muka-aikuisia kuin meistä, jos niille ei näytetä edes kunnon lastenohjelmia?! Pelastus tuli kuitenkin lopussa näytetyn muumijakson muodossa. Ehkä minun ei tarvitsekaan menettää uskoani koko ihmiskuntaan ihan vielä... 

Kuulun siihen ikäpolveen joka on kasvanut muumien kanssa. Olemme aina valmiita siteeraamaan suosikkihahmojamme tai, kuten allekirjoittanut, kiusaamaan kavereitamme heidän mörkötraumoistaan. (kaikella rakkaudella, totta kai) :))) Muumit ovat osa elämänfilosofiaamme ja tulemme aivopesemään omatkin lapsemme pitämään niistä, halusivat he sitä tai eivät. 

Sniff <3

NIPSU

Nähtyäni tuona aamuna muumijakson aivan liian pitkästä aikaa, tartuin välittömästi tietokoneeseen ja menin tietysti YouTubeen katsomaan niitä lisää, mutta myös Googleen selvittämään oliko kukaan tehnyt amigurumiversiota rakkauden kohteestani Nipsusta. Löysin kuin löysinkin yhden kuvan, jonka pohjalta sitten toteutin oman näkemykseni Det lilla djuretista. (joksi Nipsua ensimmäisissä ruotsinkielisissä muumikirjoissa kutsuttiin ennen nimeä Sniff) Kyllä, se ON se tärkeä tieto kaikille! 

Suurin ongelma hahmoa tehdessä taisi olla oikean värisen langan loppuminen dramaattisesti kesken toisen käden virkkaamisen. Onneksi olin kuitenkin Kouvolassa ja pääsin seuraavana päivänä piipahtamaan Novitan tehtaanmyymälässä. Ei jäänyt Nipsu käsipuoleksi! Tämän hahmon kohdalla mulla oli alusta asti tosi itsevarma olo ja mä yksinkertaisesti tiesin että se tulee onnistumaan. Ei paha.

MUUMIPAPPA

"Kautta häntäni!"

Minun on aina vaikea keksiä veljelleni mitään lahjaa. Hän on vaikean kehitysvammaisuutensa vuoksi minulle "pieni isoveli" ja tiedän ettei hän ymmärrä turhien härpäkkeiden päälle. (Ominaisuus, jota voisi itse kultakin löytyä mielestäni enemmän.) Siksi jos en nyt jotain aivan erityistä keksi, olen ennemmin antamatta mitään. Viime jouluna tahdoin kuitenkin antaa lohduksi jotakin, sillä edellinen vuosi oli hänelle kaikkiaan todella vaikea.

Päädyin muumeihin, koska sen hahmot ovat veljellenikin tuttuja ja todellinen kestosuosikki! En tiedä onko hänellä suoranaisesti omaa suosikkihahmoa, mutta päädyin muumipappaan, sillä muistin jonkun tehneen hänelle oman muumipapan hatun, kun olimme pieniä.

Olin kuitenkin jo virkkaamassa lahjaa sekä äidilleni että Hupille (näistä myöhemmin lisää), joten Papan kanssa tuli todella kiire! Taisin aloittaa tekemään sitä bussissa kun olin jo matkalla kotiin joulunviettoon. Tahdoin sen olevan yllätys myös äidilleni (epäilin hänen ilahtuvan siitä jopa enemmän kuin lahjan saaja itse), joten tein sitä salakavalasti mm. kunnan kirjastossa sekä vaatehuoneessa. :D Kävelykepin jätin suosiolla tekemättä, sillä a) uskoin ettei se veljeni käsittelyssä kestäisi paikallaan kauaa ja b) ei minulla ollut aikaa sen toteuttamiseen muutenkaan. Häntäkin oli tupsuineen hieman riski, sillä tiesin sen tulevan pureskelluksi melko pian, mutta täytyyhän nyt muumilla häntä olla!

Lopputulokseen olen todella tyytyväinen kun ottaa huomioon millaista haipakkaa sen tekeminen oli alusta asti. :D