Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

"Voi hiivatti!"

Viime kesänä minulla soi töissä toistamiseen päässä kyseinen Hemulin repliikki. Saavuttaakseni mielenrauhan oli selvitettävä mistä jaksosta se on. Rakkaan ystävämme YouTuben suosiollisella avustuksella asia selvisikin nopeasti: kyseinen huudahdus on Mamelukkikala kohtauksesta jaksosta Noitakävelyä.


Uskoin että jakson katsominen riittäisi karkottamaan kyseisen korvamadon, mutta EI! Päinvastoin, nyt huudahduksen seuraksi tuli muitakin vuorosanoja. :D Eikä se minua itseäni niinkään häirinnyt, oli vaan tervetullutta vaihtelua "Tykkimäkeeeeen" -biisille ja Pokémonin tunnarille, jotka myös olivat pääni sisäisellä soittolistalla repeatilla. Pahoitteluni kuitenkin viime kesän kollegoille sekä kavereilleni jotka saivat sen sivuvaikutuksista kärsiä. ;)

Hemuli

Pään tein aavistuksen ohuemmasta langasta, joten se jäi turhan pieneksi. Ratkaisuna (+ koska lanka loppui juuri sopivasti kesken :)) jätin helman lyhyemmäksi jotta lopputulos olisi edes jokseenkin sopusuhtainen. Tästä johtuen mekon/kaavun/koltun/minkälie helmasta ei tullut tyylikkäin mahdollinen, mutta menköön!
Lopuksi lisäsin vielä suurennuslasin käteen ja voilá! herra on valmis metsästämään uusia kasveja! Tai postimerkkejä tai whatever...

Hemulin ohje löytyy myös Laura von Knorringin Mukavat muumiamigurumit -kirjasta, josta lisää mietteitäni täältä.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Sanokaa Muikku!


Näihin löytyy ohjeistus

Laura von Knorring: Mukavat Muumiamigurumit 

Oli vain ajan kysymys milloin tämä teos löytäisi tiensä kirjahyllyyni!

Eikä se myöskään tuottanut pettymystä:
sisältää selkeimmät ohjeet mihin olen törmännyt ja paljon kuvia neuvomassa hankalampia paikkoja. Myös kierresidonta on mielestäni näppärä ratkaisu. Yksinkertaisesti hyvä paketti niin aloittelijoille, kuin hyviä vinkkejä myös kokeneemmalle amigurumistille.

Tätä eivät kaikki teistä taas usko MUTTA tämän kirjan avustuksella varmasti ihan jokainen onnistuu oman suosikkihahmonsa toteuttamaan! Tiedän sen.
Kysymys kuuluukin: onko sulla pokkaa kokeilla? ;)


Snusmumriken eli Nuuskamuikkunen eli Nuuskis eli Muikkunen eli Muikku!
Kutsu millä nimellä tahdot, mutta kaikki me tämän vihreän vaeltajan tunnemme. :)
Olympiajännitystä sai hyvin purettua kun vilkuili vuorotellen telkkaria ja virkkausohjetta. :D



Piiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa oli mukava tehdä ohjeen mukaan. Ei tarvinnut jännittää lopputulosta kuten yleensä. :P Hieman kuitenkin tuunasin tuota, sillä en millään malttanut (lue: laiskuus) tehdä hattuun kukkia, vaan korvasin ne sulalla. (Jollainen Muikkusella nähdään tv-sarjassa.)  Huuliharppu kuului ohjeeseen, mutta halusin vielä väkertää toiseen käteen ongen. (Vapa tarttui mukaan iltalenkiltä.)
Niin! Ja hiukset tein ruskeasta karvalangasta mikä toi hieman erilaista näköä myös.

Väännänkö rautalangasta
vai ymmärrätkö mistä tässä on kyse?

lauantai 8. helmikuuta 2014

Kaukametsän sankareita, osa 3

KÄRPPÄ





Kärppä - tuo eloisa pilkantekijä. Jatkuvasti raastamassa matkakumppaneidensa hermoja, milloin laulaen, milloin vitsaillen, milloin muuten kiusaa tehden. Niin ja se nauru! On siinä kavereilla kestämistä. :D

Monelle ei varmastikaan tule yllätyksenä että kyseessä on henkilökohtainen suosikkini sarjan hahmoista. (Nykyisin. Pienenä kettu taisi olla se juttu?)


Vaikka sarja sisältääkin melko raskaita teemoja, ovat sen ehdottomia helmiä mielestäni Kärpän ja Kyyn välinen kinastelu ja kiusanteko. Se tasapainottaa tunnelmaa mukavasti.

KYY


Kyy on porukan kovis, joka pelottelee jatkuvasti pienempiään. Jonkinasteista pehmenemistä tuntuisi kuitenkin tapahtuvan matkan edetessä, kun matkalaiset auttavat toisiaan puolin ja toisin.


Sahalaitakuviosta mietin että miten se olisi helpointa toteuttaa ja tulin siihen tulokseen että parasta tehdä Kyyn vartalo mustalla ja lisätä kuviot sitten vihreällä. Vatsapuoli tuli jokatapauksessa kokonaan vaaleaksi. Kiemurtelevan asennon salaisuus on rautalanka.


Lisää Kaukametsän sankareita löytyy aiemmista postauksistani:
Alustus
Mäyrä ja Myyrä
Kettu