Tervetuloa hahmosten ihmeelliseen maailmaan!

2011 jäi tämä tyttö koukkuun.

Ilman minkäänlaista käsityötaustaa tai -taitoja virkkasin ensimmäisen wannabe-palloni ja sillä tiellä ollaan.
"En ikinä osaisi"?
- Niin minäkin joskus ajattelin.

maanantai 28. elokuuta 2017

Kesän muistoja

Syksy on saapunut!

Vaikka moni tuntuu tuumivan, ettei kesä ehtinyt vielä alkaakaan...
Tämän postauksen myötä palatkaamme kuitenkin kesän muistoihin. Osaltani tämä tarkoittaa serkkuni häitä, joihin minulla oli ilo osallistua. :)

Halusin virkata nuorelleparille lahjaksi jotain erityistä. Tovin tuumailtuani tulin siihen tulokseen, että Muumeilla ei voi koskaan mennä vikaan! Muumilaakson tarinoiden uudelleen dubbaamisesta voi olla mitä mieltä tahansa (= KATASTROFI), mutta hahmot itsessään jaksavat ihastuttaa yhä uudelleen. Näin syntyivät Niiskuneiti ja Muumipeikko.



Muumien perusohje löytyi tutusti Laura von Knorringin Mukavat muumiamigurumit -kirjasta. Niiskuneidille lisäsin juhlan kunniaksi päähän kukkaseppeleen, mistä tuli yllättävän nätin näköinen, siihen nähden etten ehtinyt suunnitella sitä sen tarkemmin. Oli näet vähän sellainen viimehetken lisäys, pitämään neidin villiintyneet otsahiukset kurissa. ;) 

Paljon onnea vielä, Iida ja Pauli! <3 :)

perjantai 4. elokuuta 2017

Väinö tontun uusi tuleminen!


On kulunut jo kuukausia siitä, kun päivitetyn ilmeen saanut Väinö tonttu valmistui, joten eiköhän ole aika käyttää tämä sadepäivä hyödyksi ja rakentaa herralle oma postauksensa! (Sori Väinö, mutta osasyyllinen tähän olet ollut sinä itse, kun olet viipottanut näyttelyissä siellä sun täällä.) :P 

Mystisestä "tontusta" suloiseksi Väinöksi 

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun vuonna 2013 raapustelin vihkon kulmaan tonttuhahmon.  Tuolloin vielä nimetön "tonttu" syntyi pian myös virkattuna figuurina, saaden kunnian olla ensimmäinen täysin itse suunnittelemani hahmo! Ystäväni Jarvis näki tontussa potentiaalia ja yhdessä aloimme luomaan maailmaa ja seikkailuja hahmon ympärille. "Tonttu" sai nimekseen Oliver, mikä ei ollut aivan yksinkertaista sekään... 

Oliver vuosimallia 2013

Kaikki ei kuitenkaan ollut kohdallaan, ja projekti tyssäsi omaan mahdottomuuteensa. Hahmo jäi kuitenkin elämään ja odottamaan vuoroaan jonnekin mielen perukoille. 

Kunnes nyt, vuonna 2017 se tapahtui. 

Neljässä vuodessa näkyy niin hahmon, kuin virkkaustaitojenkin kehitys.

"Tonttu" kaivettiin esiin ja aloitettiin puhtaalta pöydältä. Jarvis päivitti hahmon ulkonäön tähän päivään, ja minä virkkasin kaverista niin ikään uuden, ajantasaisemman version. Samalla sankarin nimikin vaihtui Oliverista Väinöksi. Sisältä hahmo on vanha tuttu, mutta nyt nimi ja ulkonäkö natsaavat entistä paremmin. Voi miten suloinen ilmestys siitä rujosta tontunkuvatuksesta on kasvanutkaan! <3 :D

Väinö 2017


Väinön kehitysvaiheita:

Ensimmäinen raapustukseni hahmosta
Luonnos, jonka pohjalta virkkasin Oliverin
Jarviksen näkemys 2013

Jarvis, 2016

Oma luonnokseni 2017, jonka pohjalta virkkasin Väinön

Jarviksen kuvituskuva 2017


Jarviksen löydät myös Instagramista: @Ciiseli 
- Samalla kun otat seurantaan @Hahmoset ;)  


Katsotaan nyt millaisiin seikkailuihin tässä yhdessä Väinön kanssa vielä päädytään.
Pysy blogin, sekä Hahmoset Fb ja Instagram sivujen matkassa, nähdäksesi minne käpälät tontun kuljettaa! :)